Tervehdys
Rakkaat ystävät – sisaret ja veljet Kristuksessa! Tervehdin teitä Viron evankelis-luterilaisen kirkon puolesta iloiten siitä, että voin tänään osallistua omalla puheellani hengellisille syventymispäiville täällä Temppeliaukion kirkossa. Se on minulle suuri etuoikeus ja olen kutsusta kiitollinen ja iloinen.
Johdanto
Illan aiheen lisäksi minulta on pyydetty myös pientä katsausta Viron luterilaisen kirkon tämänhetkisiin haasteisiin. Siitä voisi puhua pitkään, mutta kuvaan kirkon tätä päivää kuitenkin lyhyesti.
Viron ihmisten suhtautuminen kirkkoon on yleisesti ottaen positiivinen tai hyväntahtoisen neutraali. Samaten ihmisten luottamus kirkkoon on yleisesti ottaen suuri. Tietämättömyys ja perehtymättömyys kuitenkin lisääntyvät ja siksi myös vieraannutaan ja etäännytään kirkosta. Kirkon jäsenmaksua maksavien jäsenten väheneminen on viimeisten 15 vuoden aikana ollut jatkuvaa ja tasaista. Vuonna 2014 luterilaisessa kirkossa oli 156 000 kastettua jäsentä, joista 30 000 maksoivat jäsenmaksua. Viisitoista vuotta sitten jäsenmaksua maksavia jäseniä oli 47 000. Olemme viidentoista vuoden aikana menettäneet enemmän kuin kolmanneksen jäsenmaksua maksavista jäsenistämme. Samaan aikaan kirkko on edelleen Viron suurimman jäsenkunnan omaava järjestö, jolle sen jäsenet ovat viime vuoden aikana tehneet lahjoituksen omissa nimissään.
Luterilaisella kirkolla on Viron ainoa teologeja valmistava yksityinen yliopisto, EELK Usuteaduse Instituut; Viron ainoa saattohoitosairaala, EELK Diakooniahaigla; Viron ainoa perheneuvontaan erikoistunut perhetyön keskus, EELK Perekeskus. Rikkaammat seurakunnat ovat kyenneet perustamaan kaksi luterilaista yksityiskoulua pääkaupungissa: Tallinna Toomkooli (Tallinnan katerdaalikoulun) ja Kaarli Kooli (Kaarlen koulun) ja yhden luterilaisen yksityiskoulun Tartossa, Tartu Luterliku Peetri Kooli (Tarton luterilaisen Pietarin koulun). Seurakunnissa toimivat päiväkodit, lasten- ja vanhainkodit, nuoriso- ja sosiaalikeskukset, seurakunnat jakavat humanitaarista apua ja pitävät yllä soppakeittiöitä. Kaiken tämän saavuttamiseksi pyritään löytämään yhteiskunnassa vielä huomiotta jääneitä alueita, joilla voitaisiin tarjota palveluja kunnille tai yksityishenkilöille. On tavallista, että seurakunnat kehittävät kiinteistöjä, myyvät metsänhakkuuoikeuksia tai vuokraavat peltoja ja laitumia, jotta voivat rahoittaa perustyötään ja maksaa työntekijöille palkkaa. Luonnollisesti pidetään jokaviikkoiset messut ja raamattutunnit, musiikkityö on hyvin elävää ja pyritään tekemään aktiivista lähetystyötä, että Kristuksen seuraajien joukkoon tulisi aina uusia ihmisiä. Ottaen huomioon sen, että kristittyjä on Viron täysi-ikäisestä väestöstä noin kolmasosa, voi Viroa kutsua lähetysmaaksi. Niinpä Virossa työskenteleekin luterilaisen kirkon kutsumana miltei 20 eri ulkomaisten lähetysjärjestöjen lähettämää lähetystyöntekijää. Heistä on kirkkomme työssä paljon apua.
Toukokuussa Suomen kirkolliskokouksessa esitelmöidessäni puhuin siitä, että Virossa ei pohdita laajalti sitä, onko kirkko liian liberaali vai liian konservatiivinen. Tämänhetkinen kirkon jäsenmäärä näyttää paremminkin rehellisen ja alastoman kuvan todellisten uskovien määrästä, joille evankeliumi Kristuksen lunastustyöstä on henkilökohtaisesti merkityksellinen. Se on rehellinen kuva Viron nykypäivästä ja Euroopan tulevaisuudesta. Euroopan vanhojen valtioiden kirkot ovat sellaisesta tilanteesta vielä aika kaukana, mutta silti liikkeellä samaan suuntaan.
Jäsenmäärä vähenee, mutta ihmisten luontainen uskonnollisuus säilyy. Historiallinen kokemus vahvistaa, että kun maailma on rauhaton ja tulevaisuus epävarma, kirkosta tulee se linnoitus, johon tullaan. Siksi kirkon tärkeimpänä tehtävänä on olla koko ajan läsnä ja olemassa. Kriisit, myös turvallisuuskriisit tuovat ihmiset kirkkoon. Usko Jumalaan ja luottamus Hänen armoonsa ja huolenpitoonsa antaa kaikille rohkeuden kohdata myös epävarma tulevaisuus. Siten voi olettaa, että nyt Eurooppaa ja koko maailmaa hallitseva epävakaisuus, mukaan lukien syvenevä pakolaiskriisi ja sotatila Ukrainassa tai myös Lähi-Idässä voisi tuoda ihmiset takaisin Jumalan luokse. On tietysti myös olemassa uhka, että ihmiset ovat unohtaneet tien kirkkoon tai että kirkko ei kykene enää vastaamaan nykyajan ihmisten vaatimuksiin ja odotuksiin. Ihminen on tottunut muokkaamaan häntä ympäröivää maailmaa omien kiinnostuksen kohteidensa, toiveittensa ja tahtonsa mukaan. Kirkkoa ja kristillistä opetusta ei ole mahdollista aina muokata ihmisen maun mukaiseksi.
Elämässä kiinni
On aika mennä tämän illan aiheeseen: Elämässä kiinni! En ole varma, olenko ymmärtänyt puheen aihetta ihan loppuun saakka. Voi myös olla, että suomen kielessä sanalla „elämä” on osin toinen merkityskenttä kuin viron kielen sanalla “elu”. Toivon, että jokin ajatuksistani voi silti antaa kuulijoille ajatuksen aihetta.
Jotta voisi antaa merkityksen sanalle „elämä“ täytyy puhua myös käsitteestä „kuolema“, koska ilman kuolemaa ei ole elämää eikä ilman elämää ole kuolemaa. Kristityille molemmat käsitteet ovat monikerroksisia ja myös monimerkityksellisiä. Ei-uskovalle ihmiselle niin elämä kuin kuolemakin ovat merkitykseltään melko yksiselitteisiä ja konkreettisia asioita. Yksinkertaistettuna elämä tarkoittaa elämistä. Aikaa, joka sijoittuu syntymän ja kuoleman hetkien väliin. Kuolema tarkoittaa elämisen loppumista eikä merkitse ei-uskovalle mitenkään pysyvää olotilaa. Siten kuolema on ateistisen maailmankatsomuksen omaavalle ihmiselle itselleen ei-olemista, olemattomuutta. Kun joku läheinen kuolee, on pysyvää se tietoisuus, että ihmistä ei enää ole – hän on kuollut, mutta se ei kosketa enää kuollutta ihmistä, vaan ilmentyy toisten ihmisten surussa.
Keskustelu ihmisten kanssa, myös niiden kanssa, jotka väittävät olevansa ei-uskovia tai ateisteja, osoittaa, että suhtautuminen kuolemaan ja kuolemiseen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin äsken kuvailin. On vähän niitä, jotka uskaltavat väittää että kuollessa päättyy myös olemassa oleminen. Pikemminkin ilmaistaan uskoa siihen, että jotakin on edessä myös sitten, kun kuolema on ohi. Se vahvistaa että ihmisen olemukseen kuuluu elämässä kiinni oleminen. Se liittyy myös ihmisen luontaiseen uskonnollisuuteen.
Jeesus antaa kuolemalle ja elämälle uuden merkityksen. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo eräälle opetuslapseksi tahtovalle, joka halusi mennä hautaamaan isänsä: „Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa.” (Matteus 8:22) Tässä kertomuksessa ilmenee, kuinka Jeesus kääntää ihmisten maailmankuvan päälaelleen. Mies, joka halusi mennä hautaamaan isänsä edusti ihmistä, joka oli elämässä kiinni niin paljon, että Jeesus kutsui hänenlaisiaan kuolleiksi. Kaikki tekeminen, mikä estää meitä seuraamasta Jeesusta tai vie meitä kauemmas Jeesuksesta merkitsee kuoleman varjossa pysymistä. Liiallinen keskittyminen maisiin huolenaiheisiin pitää meitä kiinni maallisessa elämässä, joka Jeesuksen arvion mukaan ei ole kuitenkaan muuta kuin haudassa olemista. Meidän kristittyinä ei kuulu tavoitella ja pitää kiinni sellaisesta elämästä, vaan janota iankaikkista elämää.
Edessämme on ikuinen dilemma, koska olemme kahden valtakunnan kansalaisia. Elämme yhtä aikaa katoavaisuudessa ja ikuisuudessa: synnyin- ja kuolinhetkemme välisessä ajallisessa maailmassa ja samaan aikaan Kristuksen opetuslapsina, Hänen ikuisen valtakuntansa lapsina voimme saada esimakua iankaikkisesta elämästä. Seuratakseen Jeesusta täytyy täyttää tehtäväänsä ajallisessa maailmassa, ja samaan aikaan valmistautua ottamaan vastaan Jumalan armosta meille annettava vanhurskaus ja iankaikkinen elämä. Apostoli Paavali puhuu sekä maailmassa että Kristuksessa kiinni olemisesta: “Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin, olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon.” (Kirje Filippiläisille 1: 21-24) Vastuu maailman edessä, vastuu meille ajallisessa elämässä annettujen tehtävien hoitamisesta pitää meidät maailmassa kiinni.
Maailmassa kiinni
Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan luotuaan (1Ms 2:15). Se tehtävä pitää sisällään vastuun koko elävästä ja elottomasta luonnosta, koko universumista. Kirkon pitäisi aivan erityisesti kiinnittää huomiota ihmisen vastuuseen ympäristöstä, sosiaalisesti tasa-arvoisesta toimeentulosta ja maailmanrauhan palauttamisesta ja säilymisestä. Siihen kuuluu myös meidän jokaisen henkilökohtainen vastuu ympäristömme varjelemisesta ja lähimmäisen turvallisuuden tunteesta ja perustarpeiden tyydyttämisestä. Elämä on universaali, yleinen lahja Luojalta luodulle. Sitä lahjaa täytyy riittää tasapuolisesti kaikille. Meidän tehtävämme on olla mukana auttamassa elämän resurssien jakamisessa siten, että jokainen luotu saa oikeudenmukaisesti sen osan, joka sille kuuluu. Sitä tarvitaan sen vuoksi, että Jumalan luoma maailma ja elämä tässä maailmassa ei päättyisi ennen kuin Jumalan asettama aika on kulunut loppuun. Siihen kuuluu myös vastuu elämän jatkumisesta, mikä tarkoittaa huolehtimista perheinstituutiosta ja ihmiskunnan jatkumisesta. Tässä valossa täytyy katsoa myös ihmisen vastuuta ja tehtävää ei sukupuolettomana olentona, vaan juuri miehenä ja naisena. Täten ihmisen tulee huolehtia Jumalan taloudenhoitajana koko luodusta, niin kauan kuin tämä maailma pysyy ja universumissa elämä jatkuu. Ihminen on riippuvainen tästä elämästä ja elämän jatkuminen maan päällä taas puolestaan on riippuvainen ihmisestä. Niinpä me olemme tässä elämässä kiinni, kun täytämme tehtävää joka liittyy ikuisen elämän toivoon.
Kristuksessa kiinni
Kaikki evankelistat välittävät meille Jeesuksen sanat: “Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?”( Markus 8:35-36)
Tässä käy ilmi jälleen jo edellä mainittu elämän ja kuoleman paradoksi. Eläminen elämisen vuoksi on todellisuudessa elämänsä kadottamista. Elämälle tulee antaa oikea sisältö ja merkitys, elämälle tulee asettaa tavoite. Kristityn sisällöllisen ja merkityksellisen elämän tavoite on eläminen uskossa Kristukseen. Kuitenkin, jos uskomme Jeesukseen vain lääkärinä ja arkipäiväisissä asioissa rukouksiin vastaajana ja auttajana, emme välttämättä koskaan tule tuntemaan Häntä ylösnousseena Herrana, johon uskoessamme saamme iankaikkisen elämän. Niin toimiessamme olemme tarttuneet kiinni vain ajallisesta elämästä, mutta jättäneet iankaikkisesta elämästä huolehtimisen huomiotta. Myös Jeesuksella oli inhimillinen luonto – elämä ihmisenä ja jumalallinen luonto Jumalan Poikana. Uskomme Jeesukseen pitää auttaa ymmärtämään, että Jeesuksen ihmiseksi tuleminen oli erityinen tehtävä vain sen tähden, että Hän oli Jumalan Poika. Juuri siinä on lunastuksen avain. Jeesuksen tunteminen historiallisena henkilönä on ehdottomasti tarpeellista että voisi paremmin ymmärtää hänen aikaansa ja silloista elämää, mutta vain sellaisen Jeesuksen tunteminen tai sellaisen Jeesuksen olemassaoloon uskominen on puolitiehen jäämistä. Apostoli Paavali kirjoittaa siitä osuvasti: “Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä“ (1. Kirje Korinttilaisille 15:19).
Pitäessämme kiinni uskostamme Jumalan pelastussuunnitelman toteutumiseen, Kristuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemiseen sekä Pyhän Hengen jatkuvaan työhön kirkossamme voimme olla varmoja, että olemme kiinnittyneet iankaikkiseen elämään. Se elämä on erottamattomasti sidoksissa uskoomme Jeesukseen Kristukseen. “Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.“(1. Johanneksen kirje 5:12), kirjoittaa Johannes. Sellaisesta elämästä minä haluan pitää kiinni, olla siitä riippuvainen ja elää sitä elämää.
Yhteenvetona
Nykyaikaisessa maailmassa kysytään: milloin kirkko muuttuu ja kulkee ajan mukana? Vastaus sellaisiin kysymyksiin voi liittyä vain kirkon tehtävään julistaa edelleen puhdasta evankeliumia ja jakaa sakramentteja. Nykyaikainen maailma odottaa, että jokaisen muutoksen keskiössä olisi ihminen tarpeineen ja toiveineen. Pyhä Johannes kuitenkin kirjoittaa evankeliuminsa merkityksestä: “Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.“ (Johannes 20:31) Kristuksessa on elämä ja siitä elämästä meidän tulee pitää kiinni ja sitä elämän sanomaa julistaa myös ihmisille!
Kiitän tästä mahdollisuudesta puhua tänään edessänne ja jakaa ajatuksiani kanssanne. Toivon kaikille sananjulistajille kärsivällisyyttä ja rauhaa maailman rauhattomuuteen, ja kestävyyttä tässä elämässä että voisitte viedä ihmisille rauhan ja toivon sanomaa. Jumala teitä kaikkia siunatkoon!
Kiitos!